petanque.fi
    
In English
 ETUSIVU 
 LIITTO 
 TIEDOTUS 
 ALUEET 
 SEURAT 
 LAJI 
 ALLAKKA 
 FORUM 
 LINKKEJÄ 
 ©INFO 
 REKISTERI 
 PRINT 

Mitä Petankki on?


Petankki, eli kansainväliseltä nimeltään "Pétanque" on kuulapeli, jota pelataan nykyään käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa. Nykyisen muotonsa Petankki sai vasta vuonna 1910, mutta sen juuret ovat tuhansien vuosien takana, Egyptin esidynastisella ajalla. Vieläkin vanhemmalta ajalta, eteläisen Turkin Catal Hüyükista (6250 - 5400 e.a.a.) ovat arkeologit löytäneet merkkejä kuulapeleistä.


Kuulapelien leviäminen välimeren ympäristöön on tutkijoiden mukaan suurelta osin roomalaisten sotilaiden ansiota.
Kuulaa oli heittämässä myös Sir Francis Drake Plymouthissa heinäkuussa 1588, kun hänelle tuotiin tieto, että Espanjan "voittamaton armada" oli ilmestynyt horisonttiin. Sir Francis kieltäytyi keskeyttämästä peliä mainiten, että aikaa oli riittävästi sekä pelin lopettamiseen, että espanjalaisten lyömiseen. Historiasta tiedämme, että hän oli oikeassa.
Samaa asioiden tärkeysjärjestystä noudattavat nykyään miljoonat petankistit kaikkialla maailmassa, myös vahingosta viisastuneet espanjalaiset. Espanja on nykyään Ranskan jälkeen maailman suurin petankkimaa.


Miksi Petankkia pitää pelata?

Kaikkea sitä kysytäänkin. Siksi että

  • Petankin parissa tapaa hyvää porukkaa.
  • Petankkia voi pelata kuka vain, nuori ja vanha, mies ja nainen, mestari ja noviisi samassa joukkueessakin.
  • Petankkia voi pelata melkein missä vain.
  • Petankin pelaaminen ei yleensä maksa mitään, kilpailut sitten erikseen.
  • Myöskään pelivälineet eivät maksa kohtuuttomia. Muutaman tennistunnin hinnalla saat kuulat, joilla voit teoriassa pelata koko lopun ikäsi.
  • Petankki tarjoaa harrastajalleen täyden skaalan hupia, jännitystä ja haasteita; rennosta kesämökkiheittelystä aina huippu-urheilutasoon, SM ja MM -koitoksiin saakka.
  • Petankkipelissä ei yleensä tule hiki (tätä seikkaa saa itsekukin pitää joko plussana tai miinuksena).
  • Petankki on kivaa. Ellet usko niin kokeile!


Sääntölyhennelmä - Täydelliset säännöt

Ohjeet pienen PR-kilpailun järjestämiseksi